Usarin blogipalvelussa kahden, jopa kolmen kerroksen väkeä
Kun tämä kaikki alkoi, oli aluksi mukana etupäässä ns. taviksia.
Mutta sitten vähitellen alkoi ilmaantua myös julkimoiden, lähinnä poliittisten julkimoiden blogeja.
Ja mikä sen mukavampaa, kun tavikset saivat siten kosketuksen päättäjien kammareihin tai ainakin kammareiden eteistiloihin.
Nyt pressan vaalit on avannut pellit auki ja sisään on tulvinut ministereitä, kansanedustajia, puoluejohtajia, päivystäviä dosentteja ja toimittajiksi itseään tituleeraavia tyyppejä.
Me ns.tavikset olemme jääneet vähemmistöön.
Näin on tänne muodostunut kahden kerroksen blogimarkkinat.
On ns. silmää tekevät, joita Usari suosii selvästi. Ja Usarilla on siihen tietty oikeus. Lisäähän julkmoiden blogit lehden lukuarvoa vai lisäävätkö?
Jos lisää on sekin tietty lehdelle tärkeää, sillä mainostulojahan suuret lukijamäärät tietävät.
Sitten ovat taviksien ryhmään kuuluvat blogistit, joiden blogeissa on selvästi enemmän "elämän makua", kuin julkimoiden blogeissa. "Elämän maku" tulee mielestäni siitä, että teksteissä huokuu kansalaisten ääni kansan kielellä.
Ministerit ja kansanedustajat joutuvat tahtoen tai tahtomattaan kirjoittamaan kieli keskellä suuta ja siksi heidän teksteissään soi pilkun viilaajien sävel.
Mutta sitten ovat vielä tavallistakin tavallisemmat bloggaajat, joiden ääni myös pitäisi saada kuuluville. Samoja suomalaisiahan me kaikki olemme, vaikka emme olisikaan perussuomalaisia.
Sitä joukkoa voisi kutsua kellarikerroksen väeksi, noin kuvaannollisesti.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä häippäsevätkö nämä yläkerroksen ihmiset täältä pressan vaalien mentyä. Vai jäävätkö he tänne "puolustamaan" asemaansa tulevia vaaleja silmällä pitäen.
Usarin johdolla on mielenkiintoinen valinta edessään, jossain vaiheessa. Kumartamalla julkimoille, he samalla pyllistävät taviksille.
Uskoakseni tavikset eivät pitkään viitsi katsella herrojen takaumuksia, vaan häppäisevät muille maille.

Kommentoi